Mitä Sumatikirti KBK tarjoaa
Kurssit, tapahtumat & opinnot
Sumatikirti KBK tarjoaa kasvokkain viikoittaisia luentoja, viikonlopputapahtumia, ilmaisluentoja ja syventävää opinto-ohjelmaa. Napsauta alla olevia vaihtoehtoja saadaksesi lisätietoja uusimmista kursseistamme.

Puistomeditaatiot
- Hatanpään Arboretum, Hatanpään puistokuja 2, Tampere
- Vapaamuotoinen lahjoitus
- Lauantait 3.6., 1.7. & 26.8.
- Klo 14-15:30
- Opettajana: Kelsang Lekmo
Tapaamme klo 14:00 Arboretum Kahvilan pääovien luona ja jatkamme siitä etsimään puistosta sopivan ja rauhallisen paikan, mihin asetumme meditoimaan. Lekmo antaa alussa pienen opastuksen aiheeseen ja ohjaa noin puolen tunnin meditaation.
Rento, pingottamaton ja yksinkertainen ohjattu meditaatio tekee mielen rauhalliseksi ja positiiviseksi. Tule mukaan nauttimaan kauniista Arboretumin puistosta sekä rauhallisesta meditaation ja toveruuden hetkestä.
Ota rohkeasti mukaan purtavaa (kasvisruoka), sillä meditaation jälkeen voimme jatkaa vielä yhteisellä piknikillä. Ota myös mukaasi jotain, jonka päällä voit istua. Alla olevan linkin kautta pääset jättämään haluamasi lahjoitussumman osallistumisestasi.
Sää: Jos sää näyttää, no, ehkä ei niin hyvältä ulkona olemiseen, tämä sivu päivitetään ja kaikille ilmoittautuneille lähetetään sähköpostilla päivitys suunnitelmista.
Jokainen on tervetullut 🙂

Syksyn ilmaiset yleisöluennot kirjastoissa
- Tampereen Sampolan, Hervannan ja Koilliskeskuksen kirjastot
- Vapaa pääsy
- Katso alta (tai valikosta 'Ilmaisluennot)
- Katso alta (tai valikosta 'Ilmaisluennot)
- Opettajana: Kelsang Lekmo
Löydä rauha rentouttavan ohjatun meditaation avulla. Kirjastoissa on mahdollisuus kokeilla meditaatiota täysin maksutta rennossa ja ystävällisessä ympäristössä.
Lekmo Kelsang antaa aiheesta pienen alustuksen ja ohjaa sen jälkeen rentouttavan meditaation, joka sopii kaikille.
Lekmo on Sumatikirti kadampa-buddhalaisen keskuksen pääopettaja. Hän on opiskellut ja harjoittanut buddhalaisuutta ja meditaatiota vuodesta 2004 sekä hän on opettanut sitä Helsingissä, Tampereella ja muualla Suomessa jo useiden vuosien ajan. Hän on meditaatiomestarin Geshe Kelsang Gyatso Rinpochen, buddhalaisnunnaksi Englannissa vuonna 2007 vihkimä suomalaisoppilas. Syntyjään Lekmo on Länsi-Suomesta.
Lekmo ohjaa meditaatiot lempeän rauhalliseen tyyliin. Voit tulla mukaan olit sitten ihan aloitteleva tai omaat jo kokemusta meditaatiosta.
Päivämäärät:
02.09.2023 klo 13:30 – 14:30 Hervannan kirjasto, kokoustila Raili
16.09.2023 klo 13:30 – 14:30 Koilliskeskuksen kirjasto, monitoimitila Kivi
30.09.2023 klo 13:30 – 14:30 Sampolan kirjasto, Ritva-sali
21.10.2023 klo 13:30 – 14:30 Hervannan kirjasto, kokoustila Raili
28.10.2023 klo 13:30 – 14:30 Sampolan kirjasto, Ritva-sali
11.11.2023 klo 13:30 – 14:30 Hervannan kirjasto, kokoustila Raili
25.11.2023 klo 13:30 – 14:30 Sampolan kirjasto, Ritva-sali
02.12.2023 klo 13:30 – 14:30 Hervannan kirjasto, kokoustila Raili
16.12.2023 klo 13:30 – 14:30 Sampolan kirjasto, Ritva-sali
Mukaan mahtuu saapumisjärjestyksessä aina tilan sallima määrä. Tervetuloa!

Sunnuntaimeditaatiot Sumeliuksenkadulla
- Sumeliuksenkatu 18 B, Tampere, 4. krs. (Äänihuone)
- Opettajana: Kelsang Lekmo
- Ilmainen tutustumiskerta 27.8.2023 klo 17-18:30
- Lähipaikkoja rajoitetusti 7, joista jäljellä 2
- Lähipaikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä
- Koko kausi (12krt) 110€, Drop in 12€
- Sunnuntaisin 3krt/kk. Päivämäärät alla.
- Klo 17-18:30
- Mahdollisuus osallistua myös etänä, kun varaa koko kauden
- Sisältyy Perustaohjelmaan
Jokaisella meistä on potentiaali rauhaan. Nämä sunnuntaiset meditaatiotunnit tarjoavat täydellisen tilaisuuden tämän potentiaalin löytymiseen, rentoutumiseen yhdessä samanmielisten kanssa keskittyen sisäiseen hyvinvointiimme ja valmistautuen parhaalla mahdollisella tavalla tulevaa viikkoa varten.

Lekmo Kelsang antaa käytännön neuvoja siitä, miten jokainen voi oppia meditoimaan. Tunnit tarjoavat tukea ja ohjeita päivittäisen meditaatioharjoituksen aloittamiseen ja ylläpitämiseen. Opimme meditaatioita kehon ja mielen rentouttamiseen sekä sisäisen rauhan ja mielen selkeyden saavuttamiseen. Tämän kokemuksen kautta kehitämme sisäistä joustavuutta elämän haasteiden edessä sekä ystävällistä ja maltillista asennetta itseämme ja muita kohtaan.
Opimme myös kuinka integroida meditaatiomme kiireiseen jokapäiväiseen elämäämme tutkimalla kuinka meditaatio ei rajoitu vain meditaatioistuntoihimme; se voi kattaa koko elämämme. Kun huomaamme kuinka meditaatioharjoittelumme vaikuttaa muihin tekemisiimme, jotka puolestaan vaikuttavat meditaatioomme, voimme oppia luomaan positiivisen syklin ilman kuilua meditaation ja jokapäiväisen elämän välillä.
Jokainen meditaatioistunto sisältää rentouttavan ohjatun meditaation sekä käytännöllisiä ja inspiroivia oivalluksia, jotka auttavat meitä toteuttamaan luontaisen potentiaalimme suureen rauhaan, iloon ja täyttymykseen elämässämme.
Kuinka ilmoittaudun?
Kun varaat koko kauden, saat etäosallistumismahdollisuuden, mistäpäin Suomea tahansa 🙂 Suosittelemme varaamaan etäpaikan koko kaudelle viimeistään 28.8. mennessä ja maksamaan samantien varaamisen yhteydessä.
Lähipaikkoja on rajoitetusti 7. Suosittelemme tässäkin varaamaan koko kauden kerralla viimeistään 28.8. mennessä. Saat seuraavaan päivään mennessä vahvistuksen, että saitko lähipaikan ja sen jälkeen voit maksaa kurssin. Drop in – mahdollisuus toimii vain lähiosallistumiseen ja jos on tilaa. Koko kauden varaavat ovat etusijalla ja jos Drop in – lähipaikkoja vapautuu, kerromme heti vapaista paikoista 🙂 tällä sivulla ja somessa.
Perustaohjelman opiskelijat voivat osallistua etänä aina halutessaan ja tulla lähipaikalle, jos jonossa ei ole Drop in – osallistujia.
Aloitamme ilmaisella tutustumiskerralla, joten kerro varauslomakkeen viestikohtaan tuletko tutustumiskertaan paikan päälle vai etänä. Lähipaikat koko kaudelle saattavat olla siinä vaiheessa jo myyty loppuun, joten ole nopea ja varaa heti 😉
Kerro ilmoittautumislomakkeen viestikohtaan varaatko a. tutustumiskerran etänä vai lähipaikalle, b. koko kauden etänä vai lähipaikalle vai c. jonoon Drop in – lähipaikalle päivämäärän kanssa
Ilmoitathan, jos lähiosallistumisesi peruuntuu, näin vapautat paikkasi toiselle 🙂
Päivämäärät:
03.9.2023
10.9.2023
17.9.2023
01.10.2023
15.10.2023
22.10.2023
05.11.2023
12.11.2023
26.11.2023
03.12.2023
10.12.2023
17.12.2023
Lämpimästi tervetuloa!

Syventävät meditaatio-opinnot
- Etäopetus tai lähiopetus Tampereella (Lekmo Kelsangin koti)
- 30€/kk, ympärivuotinen maksu
- Tiistaisin: kolmen perättäisen viikon iltaa/yksi viikko taukoa
- Klo: 18:00-20:00
- Opettajana: Kelsang Lekmo
Perustaohjelma (engl. Foundation Program) on yksi kadampabuddhalaisuuden tarjoamista kolmesta opinto-ohjelmasta keskuksissa ympäri maailmaa.
Perustaohjelma (engl. Foundation Program) on yksi kadampa-buddhalaisuuden tarjoamista kolmesta opinto-ohjelmasta kadampa-keskuksissa ympäri maailmaa. Kaksi muuta ovat ’yleisohjelma’ (engl. General Program, meillä mm. sunnuntaimeditaatiot ja toisinaan pidettävät pidemmät viikonloppukurssit kuuluvat tähän) ja ’opettajakoulutusohjelma’ (engl. Teacher Training Program). Näillä opinto-ohjelmilla on vuosisatoja taaksepäin ulottuva perinne, mutta nykyään mukautettuna sopimaan meille modernin maailman ihmisille. Jokainen näistä ohjelmista on merkityksellinen ja henkilö voi liikkua näiden välillä toiveidensa sekä olosuhteidensa mukaan. Nämä kolme ohjelmaa muodostavat kadampa-keskusten päätarjonnan. Voit lukea niistä lisää täältä
Perustaohjelmassa opiskellaan läpi kuusi Geshe Kelsang Gyatso Rinpochen kirjaa. Ryhmä kokoontuu verkossa kolme kertaa kuukaudessa tiistai-iltaisin kuuntelemaan opetuksia opiskeltavasta tekstistä ja keskustelemaan tekstin merkityksestä, meditoimaan sen myötä syntyneitä johtopäätöksiä ja ennenkaikkea opettelemaan kuinka soveltaa opetuksia jokapäiväiseen elämään. Säännöllinen johdonmukainen ryhmässä opiskelu on osoittautunut tehokkaaksi tavaksi integroida Buddhan opetukset jokapäiväiseen elämään.
Perustaohjelmassa opiskelun tärkeimmät hyödyt ovat muun muassa edistyminen hengellisellä polulla ymmärryksen ja kokemuksen dharmasta (Buddhan opetuksista) kasvaessa, mielemme ja elämämme eheytyminen, viisautemme ja myötätuntomme lisääntyminen ja pystymme myös auttamaan muita paremmin.
Heräsikö kiinnostuksesi?
Ole ensisijaisesti yhteydessä sähköpostitse Lekmo Kelsangiin osoitteeseen opettaja@sumatikirti.fi
Voit keskustella hänen kanssaan, että olisitko valmis aloittamaan perustaohjelmassa, (johon voi liittyä mukaan, vaikka se olisi jo käynnissä) vai olisiko yleisohjelma vielä tässä vaiheessa parempi vaihtoehto sinulle.
Opiskelemme englanninkielistä kirjaa, mutta pärjäät todennäköisesti pitkälle perusenglannilla. Asioita myös selitetään ja avataan suomeksi. Olemme aloittaneet Geshe Kelsangin teoksen ’The New Eight Steps to Happiness – the buddhist way of loving kindness’ Voit tutustua kirjaan tästä
- Olet osa ryhmää, joten saat tukea ja opit toisilta.
- Jäsennelty lähestymistapa oppimiseen käymällä läpi yhtä kirjaa kerrallaan.
- Valmistaudut jokaiselle tunnille lukemalla ja pohtimalla etukäteen sovittuja sivuja.
- Priorisoit osallistumisen jokaiselle tunnille, jotta voimme edistyä ryhmänä.
- Saat pääsyn tuntien jälkitallenteisiin (katseltavissa kolmen kuukauden ajan).
- Osallistut joko etänä, kasvokkain tai sekä että.
- Vähintään 15-20 minuuttia keskusteluja kullakin tunnilla.
- Säännöllinen erillinen keskustelutunti.

Rauhallisen olemisen Podcast
- Hinta Spotifyn mukainen
- Jakso julkaistaan aina kuukauden ensimmäisenä päivänä
- Klo: ....
- Puhujana: Kelsang Lekmo
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Ut elit tellus, luctus nec ullamcorper mattis, pulvinar dapibus leo.

*TULOSSA//Retriittipäivä: keskittyminen & mindfulness
- Tuomiokirkonkatu 1, Tampere (Olotila Moyo)
- 50€ (retriitti sisältyy perustaohjelmaan)
- Intro 7.4.23 & retriitti 8.4.23 (varaus 6.4. mennessä)
- Pe klo 18-19:30 (intro) & La klo 10-16
- Opettajana: Kelsang Lekmo
Mielemme on äärimmäisen voimakas ja luo loputtomasti kokemuksiamme, mutta ennen kuin kehitämme keskittymiskykyämme, meillä ei ole keinoja valjastaa mielemme voimaa ja käyttää sitä muuttaaksemme syvästi elämäämme ja maailmaamme.
Keskittymisharjoittelulla kehitämme mieleemme suurempaa rauhaa, koemme vähemmän häiriötekijöitä ja suurempaa tyytyväisyyttä. Kun voimme keskittyä vapaasti haluamallamme tavalla, luomme hyvän muutoksen elämäämme.
Tämä ainutlaatuinen keskittymisharjoittelu johtaa meidät erityiseen mielenlaatuun, jota kutsutaan ”tyyneksi pysymiseksi”, syvemmälle keskittymisasteelle, joka syntyy meditaatioharjoittelun kautta systemaattisesti useiden istuntojen myötä.
Tyyni pysyminen on ylivoimainen rauhan tila, joka tuo meille suuren voiman edistyä henkisellä matkallamme. Erityisesti mindfulness-harjoittelun avulla opimme pysymään meditaatiossa ilman häiriötekijöitä.
Perjantai 7.4.
- Saapuminen klo 17:45 (teetä tarjolla)
- Retriitin intro klo 18:00-19:30 (esittely aiheeseen)
- Seurustelua ja teetä klo 19:30-20:30
Lauantai 8.4.
- Saapuminen klo 9:30-9:45 (teetä tarjolla)
- Sessio 1. klo 10:00-11:15
- Lounastauko klo 11:15-12:00 (voit varata mukaasi kasvislounaan)
- Sessio 2. klo 12:15-13:30
- Kahvi/teetauko klo 13:30-14:00
- Sessio 3. klo 14:00-15:15
- Kysymykset/vastaukset klo 15:30-16:00
Varaa paikkasi 31.3. 6.4. mennessä (varausaikaa jatkettu). Lämpimästi tervetuloa!
Vastauksia
Usein kysytyt kysymykset ja niihin vastaukset
Ei tarvitse. Kuka tahansa voi oppia meditaation perusteet ja kokea sen hyödyt. Buddhalaiset kunnioittavat kaikkia ihmisiä ja auttavat mielellään jokaista. Voit ottaa opetuksista käyttöösi juuri sen verran, kuin mitä tunnet tarvitsevasi ja minkä koet hyödyllisenä.
Meditaatio on tutustumista mielemme hyveeseen. Hyveitä ovat mielentilat kuten rauhallisuus, ystävällisyys, toisten huomioon ottaminen, empatia, myötätunto ja viisaus. Meditaatio ei ole mystistä ja se on turvallista. Menetelmänä se on hyvin käytännöllinen ja mielen hallinnan opettelua. Opettelemme tunnistamaan, vähentämään ja poistamaan negatiivisia mielentilojamme ja lisäämään positiivisia mielentilojamme, hyveitämme.
Ei tarvitse. Tarvitset vain toiveen kehittää itseäsi ja elämäsi laatua.
Yleensä yksittäisen luennon rakenne on sellainen, että alussa teemme vähän hengitysmeditaatiota rauhoittaaksemme mieltämme enimmästä levottomuudesta. Sitten seuraa opetuspuhe, jonka jälkeen keskustellaan ja lopuksi vielä meditoidaan illan aiheesta. Meditaatiot ovat ohjattuja.
Kyllä! Voit vapaasti tulla mukaan milloin haluat. Koko sarjaan osallistuminen on erittäin hyödyllistä, koska jokainen luento rakentuu edellisen varaan. Jokainen luento opetetaan kuitenkin siten, että jos osallistut vain yhdelle tunnille, hyödyt siitäkin.
Useimpien iltaluentojen hinta on 10€ kerta. Koko kurssin voi ostaa kerralla ennen sen alkamista, mutta voit ostaa myös yksittäisiä kertoja. Viikonlopputapahtumissa hinnat vaihtelevat. Pidämme myös paljon ilmaisia yleisöluentoja. Syventävissä opinnoissa kuukausimaksu on 30€ kuukaudessa ja ympärivuotinen, mikä auttaa tukemaan toimintaa. Voittoa tavoittelemattomana ja yleishyödyllisenä yhteisönä kurssimaksut mahdollistavat toiminnan jatkumisen ja kehittymisen. Näin yhä useampi saa mahdollisuuden päästä vahvistamaan hyveellisiä mielentilojaan. Toimimme vapaaehtoisten voimin.
Et mitään, mutta jos haluat tehdä muistiinpanoja, ota kynä ja muistilehtiö mukaan.
Erikoisvaatteita ei tarvita. Tulet vain sellaisena kuin olet.
Vaikka buddhalaisuus ilmestyi ensimmäisen kerran Intiassa yli kaksi ja puoli tuhatta vuotta sitten, sillä on ajaton ja universaali merkitys. Lyhyesti sanottuna Buddha selitti, että kaikki ongelmamme johtuvat hämmentyneestä ja negatiivisesta mielentilasta. Hän opetti menetelmiä vapauttaa mielemme näistä tuhoisista tiloista sekä sen kuinka oivaltaa todellisen onnen ja täyttymyksen. Nämä menetelmät toimivat kaikille mielille, missä tahansa maassa, missä tahansa iässä.
Buddhalaiset pitävät kaikkia Buddhia ja Bodhisattvoja täydellisinä oppaina, esikuvina ja roolimalleina. Siksi he luonnollisesti kehittävät heihin luottamusta ja luottavat heihin hengellisinä oppaina. Luottamus rakentuu loogisiin syihin eivätkä buddhalaiset usko korkeampaan voimaan, joka voisi joko tuomita tai vapauttaa, vaan ottavat vastuun omasta mielestään niin kärsimyksen kuin onnellisuudenkin luojana. Buddhalaiset löytävät inspiraationsa ja voimansa mielensä kehittämiseen sekä Buddhien läsnäolon kokemiseen; meditaation, rukouksen ja erilaisten rituaaliharjoitusten avulla.
New Kadampa Traditon eli NKT (suom. Uuskadampa-perinne) on globaalia buddhalaisuutta ja omaa modernin lähestymistavan buddhalaisuuteen. Aivan kuten tiibetiläiset omaksuivat suurten intialaisten mestareiden heille opettamia harjoituksia ja mukauttivat ne omaan kulttuuriinsa, samoin Geshe Kelsang Gyatso Rinpoche – joka on Uuskadampa-perinteen perustaja ja opettajamme – rohkaisee ihmisiä kaikista etnisistä taustoista omaksumaan Buddhan viisauden ja myötätunnon sekä soveltamaan sitä käytäntöön tavalla, joka sopii heidän kulttuuriinsa.

Tapahtumakalenteri
Tapahtuma-kalenteri
- MA
- TI
- KE
- TO
- PE
- LA
- SU
- 28
- 29
- 30
- 31
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5
- 6
- 7
- 8
- 9
- 10
- 11
- 12
- 13
- 14
- 15
- 16
- 17
- 18
- 19
- 20
- 21
- 22
- 23
- 24
- 25
- 26
- 27
- 28
- 29
- 30
- 1
Events for 1st syyskuu
Events for 2nd syyskuu
Events for 3rd syyskuu
Events for 4th syyskuu
Events for 5th syyskuu
Events for 6th syyskuu
Events for 7th syyskuu
Events for 8th syyskuu
Events for 9th syyskuu
Events for 10th syyskuu
Events for 11th syyskuu
Events for 12th syyskuu
Events for 13th syyskuu
Events for 14th syyskuu
Events for 15th syyskuu
Events for 16th syyskuu
Events for 17th syyskuu
Events for 18th syyskuu
Events for 19th syyskuu
Events for 20th syyskuu
Events for 21st syyskuu
Events for 22nd syyskuu
Events for 23rd syyskuu
Events for 24th syyskuu
Events for 25th syyskuu
Events for 26th syyskuu
Events for 27th syyskuu
Events for 28th syyskuu
Events for 29th syyskuu
Events for 30th syyskuu
syyskuu 2023
- MA
- TI
- KE
- TO
- PE
- LA
- SU
- 28
- 29
- 30
- 31
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5
- 6
- 7
- 8
- 9
- 10
- 11
- 12
- 13
- 14
- 15
- 16
- 17
- 18
- 19
- 20
- 21
- 22
- 23
- 24
- 25
- 26
- 27
- 28
- 29
- 30
- 1