Kaksi kurssia peruutettu keväällä 2018

Joudumme valitettavasti karsimaan hieman liian tiiviiksi osoittautunutta ohjelmaa tänä keväänä. Sunnuntaille 10.2.2018 suunniteltu retriittipäivä perutaan kokonaan. Seuraava retriittipäivä on sunnuntaina 8.4.2018.

Joudumme valitettavasti karsimaan kevään osalta myös toisen suunnitelluista viikkotunneista. Jatkossa viikkotunnit sekä niitä edeltävä Sydänjalokivi-puja pidetään ainoastaan torstaisin.

Ohjelmaa on yhä kuitenkin runsaasti. Kaikki ovat tervetulleita sekä kursseille torstaisin että viikonloppuisin, Hetki rauhaa -meditaatioihin maanantaisin, kerran kuussa perjantaisin Ruoholahteen sekä tietysti pujiin. Katso tarkat ajat ohjelmasivulta ja sen kalenterista.